Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2017.

Takaisinheitto vuoteen 2016

Uusi vuosi on taas vaihtunut, joten mikäs olisikaan parempi aika muistella viime vuotta ja sen tapahtumia kuin nyt!  Kevätkauden alku keskityttiin ryhmissä aktiivisesti viikkotoimintaan. Kolon muutto aiheutti hieman soveltamista, ja muutamia viikonloppuja menikin meillä johtajilla muuttoa hoidellessa.  Partioviikon aikana yläkoululaiset saivat osallistua SnapChat-kilpailuun, jonka palkintona oli paikallisen S-marketin sponsoroima herkkukassi. Partioviikko huipentui partiomessuun ja uuden kolon avajaisiin! Myös paikallislehteen tuli juttua lippukuntamme johtajasta!    Vappuna olimme viimekin vuonna auttamassa paikallista Lions Clubia Lapinlahden vapputapahtumassa.   Myöhemmin toukokuussa lähdimme kahdella joukkueella edustamaan lippukuntaamme Kuopiossa järjestettyihin partiotaitojen kevätkisoihin hyvällä menestyksellä!   Samassa kuussa menimme vierailemaan ja kertomaan eskarilaisille

Hyvää uutta vuotta

Hyvää uutta vuotta 2017 kaikille partiolaisille ja partion mielisille! Tulevan vuoden tapahtumia suunnitellaan johtajien keskuudessa ja niistä uutisoidaan lähiaikoina. Pidä itsesi ajan tasalla jatkossa Siniveikkojen sivujen kautta. Huomatkaa muutoksia yhteystietoihin. Lippukunnan puhelimen kanssa ongelmia, mutta uusi puhelinnumero päivitetty yhteystietoihin. Tässä kuitenkin vielä muutaman kuva lippukunnanjohtajan tähtihetkeen, Roihu 2016: Terkuin Terhi Heikkilä lippukunnanjohtaja