Siirry pääsisältöön

Tekstit

LUMOTTU RUNNI 12.-13.5.2017

Olimme Lumottu Runni-leirillä. Menimme muiden Telkkä-alueen seikkailijoiden kanssa Harry Potter -teemaiselle leirille. Perjantai 12.5  Menimme junalla Iisalmeen, josta matkamme jatkui linja-autolla Runnille. Menimme linja-autolla, koska emme mehtuneet junaan. Illalla valmistimme trangialla makaronia ja lihapullia. Ruokailun jälkeen kävelimme leirintäpaikalle. Seuraavana lajitteluhattu jakoi meidät tupiin. Tupia oli liitäjät, karjujat, viipottajat ja tarttujat. Me oltiin parhassa tuvassa, eli viipottajissa! Lajittelun jälkeen majoituimme, söimme iltapalaksi herkullista makkaraa ja leipää ja pelailimme noidanpataa (velho-edition tervapadasta). Lauantai 13.5.  Aamulla heräsimme ankeuttajien hyökkäykseen. Pakkasimme leirin nopeasti ja lähdimme Runnin hotelille syömään hotellitasoista aamupalaa. Harvinaista partioretkellä! Lisäksi saimme käydä maagisella allaosastolla. Puhdistautumisen jälkeen keräsimme Kielletyn metsän risut. Seuraavaksi teimme...

Laskiaistapahtuma 2017

Menneenä sunnuntaina (26.2.2017) huudettiin pitkiä pellevia myös Hassilan hiihtomaassa. Lapinlahden seurakunta, 4H-toimi ja Siniveikot olivat järjestämässä lapsiperheille laskiastapahtumaa. Tässä pieni kokoonpano päivästä. Samana päivänä, kun meidät pyydettiin mukaan järjestäjäporukkaan, ryhdyimme suunnittelemaan omaa osuuttamme ja jo seuraavalla kolokerralla suuntasimme partiovarastolle kamoja kasaamaan. Partiovarastolla Pian jo itse tapahtumapäivä koitti, ja heräsimme aikaisin valmistelemaan rastejamme. Yhdessä tuumin, kannoimme kaikki kamppeemme laavun luo, jonka viereen pystytimme rastimme.   Siniveikkojen tyylillä, renkaat vierivät näppärästi alamäen! ;)   Sää suosi meitä heti aamusta alkaen ja rastien pystytys sujuisi lähes ongelmitta. Lopuksi päätimme totta kai itsekin testata niitä! Pian paikalle alkoikin jo saapua muita järjestäjiä, eikä aikaakaan kun itse laskijat olivat myös messissä. Meidän partiolaisten rastit olivat ko...

Laskiastapahtuma 26.2.2017

Morjens! Laskiainen lähestyy, samoin Lapinlahden seurakunnan, Siniveikkojen ja 4H:n yhteinen laskiaistapahtuma! Kaikki ovat enemmän kuin tervetulleita viettämään hauskaa päivää Hassilan hiihtomaahan koko perheen voimin. Luvassa nuotiomakkaran paistoa, poneja sekä jääalttarin rakentamista. Tarjolla on kahvia, mehua ja pullaa. Paikan päällä pääsee testaamaan partiolaisten temppurataa, jossa päästään niin tasapainoilemaan kuin ryömimään erilaisten esteiden ali. Sekä etsimään eläinten piilotettuja jälkiä. Ja tietenkin on mahdollista pelailla meidän Siniveikkojen jättikokoista Huojuva torni -peliä! Laskiaisperinteen mukaan kiljahdellaan ” pitkiä pellavia ” myös mäenlaskun merkeissä.  Tarkemmat aikataulut tulevat vielä tässä: Sunnuntaina 26.2.2017 klo: 12-14 Hassilan hiihtomaassa! Kaikki messiin!  ps. jos jonkin vielä mietityttää, rohkeasti ryhmien vetäjiltä kysymään! - Inari

Takaisinheitto vuoteen 2016

Uusi vuosi on taas vaihtunut, joten mikäs olisikaan parempi aika muistella viime vuotta ja sen tapahtumia kuin nyt!  Kevätkauden alku keskityttiin ryhmissä aktiivisesti viikkotoimintaan. Kolon muutto aiheutti hieman soveltamista, ja muutamia viikonloppuja menikin meillä johtajilla muuttoa hoidellessa.  Partioviikon aikana yläkoululaiset saivat osallistua SnapChat-kilpailuun, jonka palkintona oli paikallisen S-marketin sponsoroima herkkukassi. Partioviikko huipentui partiomessuun ja uuden kolon avajaisiin! Myös paikallislehteen tuli juttua lippukuntamme johtajasta!    Vappuna olimme viimekin vuonna auttamassa paikallista Lions Clubia Lapinlahden vapputapahtumassa.   Myöhemmin toukokuussa lähdimme kahdella joukkueella edustamaan lippukuntaamme Kuopiossa järjestettyihin partiotaitojen kevätkisoihin hyvällä menestyksellä!   Samassa kuussa menimme v...

Hyvää uutta vuotta

Hyvää uutta vuotta 2017 kaikille partiolaisille ja partion mielisille! Tulevan vuoden tapahtumia suunnitellaan johtajien keskuudessa ja niistä uutisoidaan lähiaikoina. Pidä itsesi ajan tasalla jatkossa Siniveikkojen sivujen kautta. Huomatkaa muutoksia yhteystietoihin. Lippukunnan puhelimen kanssa ongelmia, mutta uusi puhelinnumero päivitetty yhteystietoihin. Tässä kuitenkin vielä muutaman kuva lippukunnanjohtajan tähtihetkeen, Roihu 2016: Terkuin Terhi Heikkilä lippukunnanjohtaja

Sivut päivitetty

Heipparallaa partioväki! Lapinlahden Siniveikkojen sivut ovat vihdoin päivitetty ajantasalle. Kotisivujen muoto hakee vielä uomiaan, mutta hiljaa hyvä tulee. Tulevien tapahtumien sivu tulee päivittymään mahdollisimman pian. Lisäksi sivuilla terveisiä Roihulta sekä tietoa Siniveikkojen tilanteesta. Siniveikkojen puolesta Terhi Heikkilä

Vuosikokous 15.2.2015

Lapinlahden Siniveikkojen vuosikokous pidetään   15.2.2015   klo 14.00   Partiokololla     Tule paikalle vaikuttamaan!     Kiinnostaako paikka Siniveikkojen hallituksessa tai varajäsenenä. Otamme vastaan kaikki innokkaat hakijat, jokaiselle löytyy oman kokoinen tehtävä. Ota yhteyttä Terhiin tai Anniin, jos lippukunnassa vaikuttaminen kiinnostaa.